tiistai 4. joulukuuta 2012

!!!EXTRA HAASTE LOPPUVUODEKSI!!!

Tämä haastevuosi vääjäämättä lähenee loppuaan - mutta eiköhän ensi vuodeksikin jotain keksitä ;) Ajattelin, että olemme ansainneet pienen lahjan! Joten haastan vielä kaikki tekemään kolme ylimääräistä korttia. Teeman mukaan niihinkin kaivataan jotain, mikä on tullut jonkin muun mukana. Omissani jatkoin muovipussi-kuitukangas silityskokeiluja samaisella Panduron muovikassilla kuin #49 kortissanikin. Nyt siihen on silitetty kukkakimpun mukana tullutta vihreää kuitukangasta. (Kukkakimppu tuli mieheni mukana soittokeikalta paikallisen ympäristöyhdistyksen juhlilta... mutta älkää luulko, että mies sitä minulle olisi ostanut - voitti arpajaisissa :P )

Ja käytännössä toimitaan näin:
1. Jos aiot osallistua haasteeseen, jätä viesti tämän postauksen kommentteihin.
2. Tee kolme ATC-korttia yllä olevilla ohjeilla. Siis jotain mukanatullutta kortteihin. Kortit voivat olla suht koht samanlaisia (kuten minulla) tai kaikki erilaisia.
3. Lähetä kortit minulle. Laita mukaan palautuskuori, jossa on nimesi, osoitteesi ja tarvittava määrä postimerkkejä.

Aikaa korttien tekoon on loppuvuosi. Jouluun asti voi ilmoittautua!

Jokaiselle arvotaan sitten kolme jonkun toisen tekemää korttia.

EDIT: kiitos Raija Annikki! Jotain olennaista unohtui, eli kortit osoitteeseen:
Tuire Flemming
Katrillipolku 10 A
04420 Järvenpää

Ja tässä minun korttini (edelleen epätarkka käsivaralla otettu kuva...) :

15 kommenttia:

  1. Mukaan extraankin, tottakaii, ilmottautuu tämä mummo :)

    VastaaPoista
  2. Kortit valmiina. Onneksi palasin lukemaan ohjeet ennen kun ehdin laittaa kuvat esille Silpputehtaalle. (En laita, säilytetään yllätys)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, mun kortit nyt on tuossa esillä, mutta voittehan te pitää omanne yllätyksenä - laitetaan kaikki esille sitten loppuvuodesta!

      Poista
  3. Mukana tässäkin haasteessa. Kuori tupsahtaa postilaatikkoon lähiaikoina. En ole varma milloin saan kuvia laitettua näistä korteista koska en ole maisemissa 19.12.2012-6.1.2013.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, hyvä :) Minäkin voin sitten laittaa kuvia, kun olen saanut kortit tänne.

      Poista
  4. Hei haluan tulla mukaan koska tämä on niin kiva juttu.Mulla ei ole sun osoitetta joten jos laitat sp. rai.aurinko@hotmail.com

    Kiitos.

    VastaaPoista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Mukana haasteessa!! Ja kortitkin tein jo valmiiksi :)

    VastaaPoista
  7. Kiitos. Laitan kortit ennen joulua tulemaan mutta julkaisen v asta joulun jälkeen.Lähden kahden viikon reissulle.

    VastaaPoista
  8. Kortit ovat jo varmaankin kohta perillä siellä ja "täydennyskuorikin" matkalla, tarkkailehan postiasi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, Selma. Täällä ovat aivan uskomattoman upeat korttisi, sekä täydennysposti :)

      Poista
  9. Taidan skipata tällä kertaa ja toivotan muille hyvää korttimaratonia. Mulla on nyt takki ihan tyhjänä. Äsken sain valmiiksi tämän vuoden viimeiset TTM:t ja joulukuun inspis on vielä suunnitteilla. Sen jälkeen keskityn art journal -kirjani kuvittamiseen, niin että saisin sen valmiiksi kevääseen mennessä.

    VastaaPoista
  10. Enpäs skippaakaan! Muutin mieleni, kun aamulla paketoin joululahjoja. Sain uusia ideoita kun etsin viimevuotisten papereiden joukosta sopivia kääreitä.
    Joten mukana ollaan, kortit lähtevät matkaan joulunpyhien jälkeen.

    VastaaPoista