tiistai 31. joulukuuta 2013

KAIKKI LOPPUU AIKANAAN

Nyt on tämän blogin kolmas haastevuosi saatu päätökseen - monet muut paljon reippaammin kuin minä... Nytkin tein kaikki neljä viimeistä korttia yhtenä sarjana. Ja siihen vielä seitsemän extraa lisäksi.
Viimeksi lupailinkin vähän isompia arpajaisia. Tämä haaste alkoi kolme vuotta sitten Lost and Found- nimellä. Idea tuli siitä, kun olin katsellut, mitä kaikkea teiden varsilla lojuu. Ja haasteen oli tarkoitus kestää vain sen yhden vuoden - mutta kolmehan tässä on vierähtänyt hieman teemaa muunnellen.
Nyt aion kuitenkin pitää ainakin pienen paussin, koska minulla on itselläni ollut suuria vaikeuksia saada tehtyä kortit ajoissa xD

Ja tuo extra-korttien määrä... Kuten huomaatte, ykkönen puuttuu. Se on jo lähtenyt Siskolle, mutta unohdin kuvata sen. Tarkoitus oli pyytää Siskoa linkittämään siitä kuva tänne, mutta luin juuri, että hänellä on pieniä...hm...tiedonsiirrollisia ongelmia. Voin kuitenkin kertoa, että kortti muistuttaa hyvin paljon noita muita ;) Ja ykkönen lähti etuoikeutetusti Siskolle, koska hän oli ensimmäinen - ja jonkin aikaa ainoa - joka liittyi seuraani näitä viikottaisia kortteja tekemään.
Seuraavat kortit menevät sitten Selmalle ja Cassulle! Siinä siis seuraavat joukkoomme liittyneet.

Neljä on siis vielä jäljellä... Ne arvotaan muiden joulukuussa osallistuneiden kesken, eli Macalle, Ansulle, Vasille ja Silkulle lähtee myös postia ensi vuoden puolella! Arvon myöhemmin, mikä kortti menee kenellekin.

Jos joku jää kaipailemaan ATC-haastetta, voin lämpimästi suositelle Viken Askarteluvuoren mielenkiintoisia haasteita!

Tässä sitten kortit: Mona Lisa on jo joutunut niin moneen paikkaan kasvonsa lainaamaan, että tuskin pahastuu tästäkään. Uutta ilmettä tuli joululahjaksi saamistani viiksi-leimasimista, joista sai mukavia pikku peruukkeja tai tupeita :) Taloyhtiön roskakatoksesta löytyi taas uusi pokkari, jota nyt olen tähän antaumuksella silpunnut. Siitä löytyi kiitettävästi silmä- ja hymy-aiheisia repliikkejä.
Klikkaa kuvat suuremmiksi, niin näet tekstitkin.
EMM kortit #49, #50, #51 ja #52

kuusi seitsemästä extrasta...
Kaikille näinä vuosina mukana olleille vielä suuret kiitokset osallistumisistanne!
Kurkistakaa silti aina välillä tänne, eiköhän täälläkin vielä jotain tapahdu...

11 kommenttia:

  1. KIITOS Tuire! Olet jaksanut pyörittää haasteita kolmen vuoden ajan. Näihin on ollut mukava osallistua, vaikka en ihan joka viikko ole korttia saanutkaan aikaan.
    OIKEIN HYVÄÄ ALKAVAA UUTTA VUOTTA Sinulle ja kiitos vielä kerran :)

    VastaaPoista
  2. Kiitti myös minunkin puolestani! Haasteet ovat olleet haastavia ja ihania. Tosin itse en koulujuttujen vuoksi ole tänä vuonna monestikaan ehtinyt osallistua. Toivottavasti vielä joskus jatkat tai sitten joku muu.....

    VastaaPoista
  3. Kiitos näistä hauskoista haasteista! Itse en kovinkaan usein ehtinyt osallistumaan, mutta olen kyllä seuraillut blogia ja muiden tuotoksia. Kerran jopa voitin tuon extra-kortinkin! Nyt olin odotellut että vuosi vaihtuu ja uusi haaste alkaa, mutta ehkä taukokin on välillä paikallaan... Lupaan käydä kurkkaamassa mitä jännää täältä löytyy jatkossa! Kaikkea hyvää vuodelle 2014!!

    VastaaPoista
  4. Kiitos mukavista haasteista. Aina ei ole voinnut osallistua mutta käynnyt olen sitäkin useammin täällä. Voittoakin on täältä sadellut. Onnekasta uutta vuotta. Odotellaan milloin tauko loppuu..

    VastaaPoista
  5. Onnea voittajille ja kiitos mielenkiintoisesta haasteestasi. Kaipaamaan jään, mutta tokihan ymmärrän ajan puutteenkin. Kaikki loppuu joskus. Snif. Itselläni nyt alkaa vuoden mittainen haaste jo olevan inspishaasteen lisäksi plus että muitakin suunnitelmia, joten tiedän, ettei haasteen pito ole pikkujuttuja, joita vaan ohimennen laitetaan.
    Iloa ja kaikkea hyvää sinulle ja kiitos!

    VastaaPoista
  6. Kiitos Tuire haasteista, en ole kyllä kovin montaa kertaa saanut aikaiseksi osallistua, mutta on ollut kiva seurata näitä. NYT juuri etsiskelen jotain haastetta tehtäväksi, kaipaisin jotain omituista...ehkä keksin itse jos Vikellä ei vielä ole uutta.

    VastaaPoista
  7. Kiitos minunkin puolestani, kahden viimeisen haasteen osallistujana olen kovasti tykännyt tehdä ja seurailla sinun ja muiden tuotoksia. Kolme haastevuotta on hyvä saldo, ja olet varmasti ansainnut tauon! ;-)

    Kiitos myös kortista näin etukäteen ja näkemisiin!

    VastaaPoista
  8. Kaunis kiitos satelee myös täältä, tämä olikin ainoa haaste mihin kerkesin osallistua. Kyllä varmasti tulen kurkkimaan:) Oikein hyväää Uutta Vuotta sinulle:) juu ja kiitän myös kortistasi näin jo etukäteen:)

    VastaaPoista
  9. VOIHAN RÄHMÄ!! Jos tästä ei nyt tule vieroitusoireita niin ei sitten mistään. Enkös mä ole tehnyt tän kolme vuotta joka kortin??
    Kiitos on ihan liian mitätön sana kuvaamaan tuntemuksiani, mutta eipä nyt muutakaan ole tilalle joten 100000 kiitosta Tuire!!
    Ja kaikkea hyvää 2014!!

    VastaaPoista
  10. Kiitos minunkin puolesta!
    Ensimmäisen haastevuoden missasin täysin...toisena vuotena tein kaikki 52 korttia :) Nyt viimeisimpään, kolmanteen vuoteen en kerinnyt mukaan. Taisin tehdä vain pariin haasteeseen kortit.

    Tämä blogi on antanut todella paljon ja innostanut!! Nykyään en heitä roskiin sitäkään vähää kuin ennen vaan kerään kaikki mahdolliset tarpeet sillä silmällä talteen, että jos niille joskus keksii käyttöä ATC korttiin. Saan jopa lapsiltani karkkipapereista lähtien "roskaa"...jos vaikka sattuisin tarvitsemaan.

    Kaikkea hyvää vuodelle 2014!!

    VastaaPoista
  11. Kiitos myös minun puolesta! Haasteet sekä sinun korttisi ovat olleet todella inspiroivia. Minun loppuvuoteni kävi vähän hiljaisemmalla tahdilla noiden askartelujeni kanssa. Nyt on uusi vuosi edessä, toivottavasti se tuo mukanaan lisää inspiraatiota minun tekemiseeni. Jään seuraamaan blogiasi :)

    Oikein hyvää vuotta 2014!

    VastaaPoista