sunnuntai 6. lokakuuta 2013

OTE LIPSUU (taas)

Taas piti turvautua sarjatyöhön... Minulle jää numerot 1 ja 2, kolmonen on extrakortti, jonka arvon huomenna. Otteen lipsumisesta mainittakoon, että Sisko ei ole vieläkään saanut parin viikon takaista palkintokorttiaan - hyi minua!
Yritän puolustautua sillä, että olen pitkästä aikaa kodin ulkopuolella töissä, ja vuorokauden tunnit alkavat olla entistä vähemmässä - eivät ne oikein riittäneet ennenkään... Mutta kun on niin kiva työ, että torstainakin meni aamuyhdeksästä iltayhdeksään. Kävin tosin välillä kotona laittamassa ruokaa ja syömässä, mutta sitten kurssille... Ja eilinen lauantai meni polymeerihelmikurssin parissa :)

Mutta tässä siis nämä kortit. Pohjana on käytetty "tuote tilapäisesti loppu" lappusia. Kun ne leikkasi ATC kokoon, niin tekstikin vastasi paremmin tilannetta. Lisäksi liimailin paloja roskiksesta dyykatuista virsi- ja rukouskirjoista ja kiinalaisesta sanomalehdestä. Käytin myös stanssatut kirjaimet, jotka olivat jääneet jostakin yli.
Jos yhdistää samaan korttiin raamatullista tekstiä ja kiinaa, niin onko se silloin täyttä hepreaa?
Olenko minä väsynyt? Ainakin näen noissa kiinalaisissa kirjoitusmerkeissä kasvoja...
Kuvan saa klikattua suuremmaksi!
Namupaloja eiliseltä - millefiorihelmiä, tosin vielä paistamatta...

2 kommenttia:

  1. Upeita kortteja, olisipa onni myötä huomenna!

    VastaaPoista
  2. Hienoja uusia kortteja. Olisiko kiinalaisia hymiöitä ne naamat?? Jaksan kyllä odottaa ja jos mr. Linky on oikein yllättävä niin saan kaksi korttia kerralla!! Siitä tulikin mieleen, että tulin katsomaan onko mr. Linky jo viikoille 41 j 42. ei ollutkaan.

    VastaaPoista