Te olettekin olleet niin ahkeria, että täytyy minunkin kiireesti laittaa esille kuudennen viikon korttini - sekä kolmas extrakortti!
Nämä ovat taas pari, ja mukana tullutta on ensinnäkin kortin taustassa käytetty ohut paperi (näkyy juuri ja juuri pohjaa tummempana ja piparireunaisena...). Se on Viking Linen kahvikupin alunen. Sydännauhat on pätkäisty nauhasta, joka tuli samalla Tukholman reissulla Pyssloteketin ostosten mukana. Lisäksi korteissa on käytetty jouluvalojen muovipakkausta ja mustikkapiirakan foliovuokaa - molemmat mankeloitu kohokuviokansion välissä... muovia lisäksi väritelty akryyliväreillä.
maanantai 6. helmikuuta 2012
sunnuntai 29. tammikuuta 2012
TTM #5 ja toinen arvonta
Kiitos kaikille osallistujille! Oli oikein mukavaa saada taas uusia mukaan!
Ensiksi oma korttini viikolle 5.
Tässä kortissa on jonkin nettitilauksen mukana tulleen yllärilahjan tarralappu. Allekirjoituksena Queen Xina, joten tädille siis kruunu päähän!
Ja sitten arpomaan! Teidän arpanumeronne ovat siis suoraan edellisestä mr. Linkystä. Siskolle lisäsin vielä viimeisen numeron, koska hän on tehnyt kortit molemmille viikoille vaikkei olekaan kirjautunut Linkyyn kuin kerran. Ja arvonta suoritettiin random generatorilla, ja tulos näkyy tässä:
Eli Onnettaren suosikki tällä viikolla oli Vikke! Onnittelut!
Ja tähän taas seuraavat kortit eli #5 ja #6, mutta kirjatkaa ne erikseen, niin teillä on kaksi numeroa seuraavaan arvontaan!!!

maanantai 23. tammikuuta 2012
TTM #4 ja toinen extra
Tässä sitten viikonlopun Tukholman reissun kunniaksi parista Beyond Retron hintalapusta tehdyt kortit. Nuo laput tuli kylläkin jo joulukuun reissulta, kun tyttökin oli mukana - sehän tuolta yleensä ostelee...
Pitkän harkinnan jälkeen päätin pitää keltaisen itse ja sinisen laittaa arvontaan... ellen sitten muuta mieltäni ;)
Ne laput ovat siis toiselta puolelta keltaisia ja toiselta sinisiä. Kaikki nuo tekstit ovat samoista lapuista. Ja tytöt vanhasta luokkakuvasta.
!!!Ja nämä TTM #4 kortit siis listataan edelleen tuonne edellisen postauksen mr. Linkyyn!!!

sunnuntai 15. tammikuuta 2012
TTM #3 & ARVONTA & pikku uudistuksia...
Aloitetaanpa kiittämällä kaikkia, jotka osallistuitte kahdelle ensimmäiselle viikolle! Extra-kortti #1 "Puusammakko" on nyt arvottu perinteisesti "lappu purkista" systeemillä, ja Onnettaren suosikki oli:
Silkku
Samalla kun annamme Silkulle raikuvat aploodit, siirrymme kohtaan "pikku uudistuksia":
Tämän postauksen lopusta löytyy mr.Linky. Kirjatkaa sinne viikkojen 3 ja 4 kortit. Silloin minulla on suoraan luettelo kaikista osallistujista ja linkit blogeihinne hoituvat siinä samassa! Uudistukseen liittyy myös se, että jos teette kortin kummallekin viikolle, niin teillä on extra-kortin arvontaan kaksi "arpaa". Ja vain jommalle kummalle viikolle osallistujalla siis yksi "arpa". Otan numerot suoraan mr.Linkystä ja arvon ne random generatorilla.
(Toivotaan, että toimii... en ole ennen käyttänyt mr.Linkyä...)
Tässä minun korttini viikolle 3. Olin eilen hoitamassa pientä tyttären tytärtäni Oliviaa ja "palkaksi" sain vauvan bodyssa olleen Hello Kitty -lappusen :)
KORTIT #3 ja #4:

maanantai 9. tammikuuta 2012
TTM #2 ja extra #1
Onpa ollut mukavaa saada uusia osallistujia mukaan! Seuraaville viikoille olen ajatellut liittää postaukseen mr. Linkyn, johon on helppoa kirjata osallistumisensa ja josta myös helposti löytää kaikkien kortit! Mutta tämä viikko mennään vielä vanhalla systeemillä, eli kommentoikaa tähän postaukseen. Linkki Siskon korttiin löytyy tosin edellisestä postauksesta, kun Sisko on niin nopea...
Tässä siis minun korttini #2: "Lehtisammakko". Se "press here" apinaläpyskä on viinin hanapakkauksesta...
...ja tässä näkyy hedelmämerkki banaanista
Ja extra #1: "Puusammakko" samalla systeemillä. Tämä kortti siis arvotaan kaikkien viikoilla 1 ja 2 osallistuneiden kesken.

sunnuntai 1. tammikuuta 2012
#1 - toisinaan täytyy
Oikein hyvää vuotta 2012!
Tässä ensimmäinen korttini alkaneeseen "Tämä Tuli Mukana" haasteeseen. Aloitan tällaisella kevyellä arsenikkia-ja-vanhoja-pitsejä-teemalla...
Kahvikupposen mukana sai siis makeutusaineen.
Haasteen säännöt ja ohjeita alempana edellisessä postauksessa!

perjantai 30. joulukuuta 2011
SILMÄ TARKKANA ENSI VUONNAKIN!
Vuoden 2012 haasteen aiheena on - no, ensiksikin ATC kortit! Teeman voisi nimetä vaikka: "Tämä Tuli Mukana" (TTM). Ja mitä se sitten tarkoittaa? Eli mistä niitä ATC kortteja ensi vuonna tehdään:
Kun ostat jotain, mukana tulee usein myös jotain ylimääräistä. Kahvilassa kahvin mukana saat sokerin tai makeutusaineen ja servetin. (Sokeripalat ovat kyllä aika isoja kortteihin, mutta paperit voi käyttää.) Paketeista löytyy välillä silica-geelipusseja, vaatteissa roikkuu kaikenlaisia lappuja, hedelmämerkkejä unohtamatta...
Raja pitää tietysti vetää johonkin; mikä kuuluu itse tavaraan ja mikä tulee sen mukana "bonuksena". Pesumerkinnät varmaan kuuluvat aika olennaisesti vaatteisiin, mutta usein niissä roikkuu myös muita lappusia. Ne talteen! Ruokatarvikkeet on usein pakattu "tuplasti". Päällimmäinen kerros kuuluu korttimateriaaleihin! Myös teepussien pakkaukset kelpuutetaan. Teehän on siellä pussissa... Tämä siksi, että on niin kivoja teepussien papereita :)
Lähestyvät vaalit ovat varmaan hyvää materiaalinkeruuaikaa. Kaikki, mikä tulee ehdokkaan lisäksi kelpuutetaan!
Samoistakin materiaaleista voi tehdä vaikkapa korttisarjoja. Ja yleensäkin diskausprosentti on ollut aika alhainen :) Jos käytetty materiaali on jollain lailla "epäilyttävää" ja sääntöjen rajoja hipovaa, niin hyvällä selityksellä selviää!!!
Katsomme siis ensi vuonnakin maailmaa "sillä silmällä" ;)
Ja extrakortteja on jälleen jaossa joka toinen viikko!
Ne siis arvotaan osallistujien kesken.
EDIT Annan kysymykset paljastivat, että olin selittänyt nämä ohjeet lähinnä viime vuoden haasteessa mukana olleille - siis siten, että perusasiat olisivat jo olleet tiedossa. Hyvä, että tuli ilmi nyt tässä vaiheessa. Kiitos, Anna, kyselystäsi!
Eli kortteja ei lähetetä minnekään, vaan julkaistaan omassa blogissa, ja tänne kommentoidaan linkin tai vähintäin osoitteen kera. Kortteja tehdään yksi viikossa. Tai mikä estää tekemästä useammankin, jos hirveä inspis iskee ;) Mutta periaatteessa kortti/viikko olisi marssivauhti. Haaste alkaa siis viikolla yksi 2012 ja kestää koko vuoden, eli 52 korttia tehdään vuoden aikana.
Minä sitten teen joka toinen viikko ylimääräisen kortin, joka arvotaan kahden edellisen viikon aikana osallistuneiden kesken. Eli viikolla kaksi teen kortin, joka arvotaan viikkojen yksi ja kaksi osallistujien kesken.
Ja joka viikkohan ei ole pakko osallistua - minä kyllä yritän suorittaa koko maratonin (ja niin teki Silpputehtaan Siskokin viime vuonna!) vaan voi tehdä kortin silloin tällöin, miten ehtii.
EDIT 2 Kortissa tulee olla vähintään yksi tuollainen "mukana tullut" materiaali. Loppuosa kortista voi olla mitä tahansa!
Toivottavasti saamme uusia osallistujia mukaan! Ja kyselkää, jos on vielä epäselvyyksiä!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)